Kansalaisaloite epäonnistui




Tiedotusvälineet eivät julkaisseet yhdistyksen lähettämää tiedotetta.
Asia ei lähtenyt leviämään somessa.
Puoluejärjestöt ja ihmisoikeusjärjestöt olivat hiljaa, vaikka niille lähetettiin viestejä.
Steriloimislain muutoksesta ei herännyt keskustelua puolesta eikä vastaan.
Kansalaisaloitteesta oli vain muutama uutinen sen voimassaoloaikana ja isoimmat mediat eivät kertoneet näkyvästi aloitteesta, vaikka lähetettiin monia uutisvinkkejä.
Nämä uutiset aiheuttivat kannatuksen kertymään muutaman päivän piikkejä, mutta aloite jäi kauas tavoitteesta.

Yhdistyksen tiedote:
"Tiedote sterilisaatiolain muuttamiseen tähtäävästä kansalaisaloitteesta.
Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry tiedottaa
Tänään maanantaina 20.3.2017 on alettu keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, joka tähtää sterilisaatiolain muutokseen, käytännössä sterilisaatiolain ikärajan laskemiseen 30 vuodesta samalle tasolle, kuin muissakin Pohjoismaissa eli 25 vuoteen ja sterilisaatioon vaadittavan lapsimäärän laskemista 3:sta kahteen.
Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry on aiemmin, vuonna 2013, jo vaatinut muutosta sterilisaatiolain ikärajaan.
Aloitteen vireille panija on Antero Säämäki. Aloitteen edustajana ja varaedustajana on Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry:n hallituksen jäsenet, edustajana Maria Ronkainen ja varaedustajana Jenni Nurmi.
Linkki aloitteeseen:  https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401"

Aiheesta uutisia:
STT:n uutinen:
"Aloite steriloimisiän laskusta 30 vuodesta 25 vuoteen kerää nihkeästi kannatusta" Talouselämä 2.4.2017
"Tajusin 10-vuotiaana, ettei lapsia tarvitse hankkia" - Aloite ste­ri­loi­mi­siän laskusta kerää nihkeästi kannatusta" Kaleva 2.3.2017

IL:n uutisessa oli lyhyt maininta.
"Saana, 23: Raskaudenpelko pilasi seksielämäni" IL 27.03.2017
"Sterilisaatiolakiin haetaan muutosta paraikaa kansalaisaloitteella. Aloitteen allekirjoittajat haluavat laskea sterilisaation ikärajan 25 vuoteen ja muuttaa lapsiluvun kahdeksi."

Ylen internetissä oli haastattelut.
"Maria tiesi jo 10-vuotiaana, ettei halua lapsia – joutui odottamaan sterilisaatiota 20 vuotta ja pitää siksi Suomea takapajulana
Suomessa sterilisaation ikäraja on viisi vuotta korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa. Asiantuntijat ovat eri mieltä siitä, mikä ikärajan pitäisi olla. Yle 22.3.2017
"Suomi vuonna 2017: Kun nainen haluaa sterilisaation, mieheltä pyydetään suostumus – kolme tarinaa" Yle 5.7.2017

HS julkaisi pari mielipidekirjoitusta.
""Steriloimislaki eriarvoistaa ihmisiä Yksityiselämään kuuluu oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan." HS 14.6.2017
"Käyn mieluummin armeijan kuin synnytän" HS 25.8.2017

TS julkaisi mielipidekirjoituksen.
"Sterilointia pitäisi helpottaa" Turun Sanomat 11.7.2017

Vasta kuukausi ennen keräysajan loppumista Lännen Media teki haastattelun, joka julkaistiin mm. Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa.
"Minä ja vaimo emme jaksa lastenhoitoa" – sterilisaation helpottamista ajetaan kansalaisaloitteella" AL 13.8.2017
"Porilainen Antero päätti, ettei halua jälkikasvua ja kävi sterilisoitavana: "Minä ja vaimo emme jaksa lastenhoitoa"" SK 13.8.2017 


Järjestöjen kantoja kansalaisaloitteeseen:
Vasemmistonuoret on kirjannut 2011 tavoiteohjelmaan sterilisaation ikärajan laskun 25 vuoteen, mutta järjestö vaikeni kansalaisaloitteesta. 

Asiaa kysyttiin 3.8.2017 ja vastaus oli: 
"Kansalaisaloite ei ole kuitenkaan täysin järjestön näkemysten mukainen, mikä kävi ilmi kun keskusteltiin siitä hallituksessa. Meille tärkeintä on täysi itsemääräämisoikeus. Aloitteeseen on jätetty (1§/7) transsukupuolisuus perusteena steriloimiselle. Nyt kun sitä samaan aikaan yritetään poistaa translaista, niin johdonmukaisuus helpottaisi lakien päivittämistä. Ongelmallisena on pidetty myös katumus -perustetta ja avioliitto -virkettä (3§/2)." 
KOMMENTTI: 
-Transukupuolisuus steriloimisen perusteena, 1§/7) "kun henkilö pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.", koskee oikeutta eikä velvoitetta. 
Kohtaa ei ole THL:n tilaston mukaan sovellettu koskaan, koska transihmisten hormonihoidot vaikuttavat ehkäisevästi, eikä sterilointeja ole suoritettu. 
-Ehdotettu katumusperuste, "Mikäli steriloimisen jälkeen haluaa steriloimisen purkamisen tai lapsettomuushoitoja, pitää maksaa hoidon kustannukset kokonaan itse.", on jo Kelan säännöissä "Sterilisaation jälkeisiä lapsettomuushoitoja, mukaan lukien sterilisaation purku ja sen jälkeiset mahdolliset IVF/ICSI/IVM-hoidot, ei korvata sairausvakuutuksesta.
Poikkeuksena on tilanne, jossa sterilisaatio on tehty sairauden vuoksi." 
Lakitekstissä maininta ei olisi välttämätön, mutta se olisi tuonut asian selvästi esille. 
Useimpien mielestä olisi väärin saada sterilisaation jälkeen purku tai lapsettomuushoitoja yhteiskunnan kustannuksella. 
-Avioliitto-virkkeet "1) kun hän on synnyttänyt kaksi lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kaksi alaikäistä lasta;" ja "Mikäli steriloimista pyytänyt henkilö on avioliitossa, on hänen aviopuolisolleen varattava mahdollisuuksien mukaan tilaisuus saapua 1 momentissa tarkoitettuun tilaisuuteen," olisi voinut muuttaa muotoon "puoliso", jolloin myös avopuolison tai vastaavan lapset olisi otettu huomioon. 

Kansalaisaloite olisi kuitenkin ollut suuri parannus nykylakiin ja eduskunnassa siihen olisi voinyt tehdä vielä muutoksia. 
Kun nämä kohdat muutettiin uuteen ehdotukseen https://steriloimislaki.blogspot.com/p/lakialoitteen-sisalto.html ja niistä kysyttiin mielipidettä 6.9.2018, muistutuksen jälkeen tuli vastaus 8.11.2018:  
"Hallitus keskusteli tästä asiasta mutta ei lopulta päätynyt tekemään siihen liittyen mitään varsinaista päätöstä. Suosittelen, että olet yhteydessä suoraan Vasemmistoliiton kansanedustajiin aloitteen suhteen."  

Vihreä Liitto on hyväksynyt ohjelmaansa 25 vuoden ikärajan 2014. 
Vihreiden toimistolta luvattiin antaa kansalaisaloite Vihreiden Nuorten mainostettavaksi. 
Asiaa kysyttiin pari kertaa ja siihen luvattiin palata myöhemmin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut eikä perusteita vaikenemiseen kerrottu. 

Poliitikkojen vaikeneminen kansalaisaloitteesta oli pettymys. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti